5. tammikuuta 2013

Story about my dolls~~´ /人◕ ‿‿ ◕人\

Eli päätin nyt tehä tälläsen postauksen, jossa olis kuvia tältä koko mun nukketaipaleelta :) Vanhoissa kuvissa on järkyttävän huono laatu, mutta saattepahan tekin nähdä että kuinka olen kuvaustaitojani parantanut ensimmäisistä kuvista...

Tein pikkusia muutoksia Amberissa ja Emilyssä, ja kerron tämän nyt pikkasen kiusatakseni teitä koska niistä ei tule kuvia vielä >;'3


Mutta, sen enempiä pölisemättä, hyviä katseluhetkiä :)


Koko juttu, koko nukkeilu, koko blogi alkoi yhdestä ainoasta paketista. Mutta se paketti ei ollut mikä tahansa paketti... Se oli nukke, jolle oltiin keksitty nimi, tehty koti, mietitty luonnetta... Se ei ehkä ollut ihminen, eikä se koskaan tulisi itse aukasemaan silmiään, liikuttamaan käsiään tai kävelemään lattioillani... Mutta ei se tarkoittanut, että se olisi turha. Olihan se kuitenkin ensimmäinen nukkeni... Se, josta koko tarina alkaa.

Amber
Pullip Ddalgi



Heti kun oltiin avattu paketti, irrotettu se sieltä, harjattu hiukset sekä otettu surkea kamera käteen, alkoi nukkeloisen pitkä taival, joka ei pikkukolhuihin päättyisi.


Ensimmäinen tarina jossa Amber tavattiin, ei ehkä ole parhain kertomani tarina. Kamerana toimi kännykkäni, jonka kameran laatu oli ... noh, ei sitä pysty edes sanoin kuvailemaan. Ensin Amberilla oli koira ja kissa... sekä prinsessatalo.. Mutta heti kuvatarinan alettua heivasin lemmikit mäkeen.. Ja myöhemmin myös ison prinsessalinnan viemästä tilaa lattialtani..


Heti saatuani oman vaaleanpunaisen kamerani... Kuvasin Amberia PALJON, mutta sitten ne aiheet... Niissä ei kamalasti ollut kehumista...;
.. 

Suuri osa blogiani olivat myös mustavalkoiset kuvat, joista tuli usein myös parempilaatuisia kuin värikkäistä..



Amberin tulosta kesti KYMMENEN PÄIVÄÄ, kunnes tilasin Sugaryn. Syy tämän nuken saantiin oli 100euroa, jotka olin ansainnut löytäessäni naapurin eksyneen kissan.. Alhaalla näette kuvan kuvatarinasta, jossa Amber suunnitteli Sugaryn ensimmäistä päivää kotonani :) 


Saattanette huomata ylemmässä sekä alemmassa kuvassa, että on aika pikkujuttu narista siitä että kuvailen seinän vierustalla tai peitto takana, kun katsoo vanhoja kuviani missä takana on kaikki käytetyt rekvisiitat tai äitini kuorimassa perunoita...

Operation, maalataan Sugarylle lammas~


^^ Tuossahan vaiheessa se oli vielä söpö mutta sitten kun lammas sai keltasta joka puolelle, sinistä kaikkialle, punaista ja mustaa kaikkialle sekaisin yms, ei se enää ollutkaan niin suloinen...

Mutta kuitenkin, vaikkei lammas suloinen ollutkaan.. Amberin luo saapui jotain muuta suloista...

Sugary
Dal Joujou



Vaikka sainkin tämän nuken aika pian Amberin tulon jälkeen, se todellakin tuli tarpeeseen eikä kumpikaan jäänyt toistensa varjoon. Ehkä Sugarysta saattoi olla hiukan enemmän kuvia, koska se oli uusi ja kiehtova luonne blogiini..



Vaikka olinkin hylännyt prinsessalinnassa olevat kuvatarinat, aloitin Sugaryn kanssa samasta paikasta missä Amber oli seissyt alta kuukausi sitten...


Amber ja Sugaryhan olivat siskoja, joten toki mukana olivat pikku kinastelut, mutta silti ainainen sisar-rakkaus joka ei koskaan rikkoutuisi...



Muistan hyvin kuvatarinan nimeltään "Kenkäongelma" jossa Sugary kävelee monenmoisissa korkokengissä, ja sitten itse aina hylkään jokaisen Sugaryn valinnan, ja lopussa Sugary sanoo että halusi vain olla itseppäinen...


Muistan myös sen, kun en ollut vielä KOSKAAN kustamoinut kumpaakaan nukkeani millään lailla. En hionut, en poistanut, en lisännyt.. En mitään. Jolloin laitoin Amberille korviin, jalkaan, selkään sekä mahaan tarrat, ikäänkuin tatuoinneiksi sekä koruiksi..

Kuulostaahan moinen aika lapselliselta, mutta vaikka itse sanonkin, se sydän Amberin selässä oli todella hieno, joka itseasias yhä komeilee Amberin stock kropassa... Ja kroppa taasen Amberin laatikossa, ja laatikko taasen tuola nurkassa missä kaikki muut 3 laatikkoa ovat..


Sitten tein pahan virheen... Sugaryn söpöt nutturat olivat jo alkaneet hiukan sotkeutua, olivathan ne kuitenkin tuollaiset kiekurat joita ei pystynyt edes harjaamaan. Minun ja bestikseni mieleen tuli sitten avata ne, kun ajateltiin ettei ole hävittävääkään kun ne kerran jo pikkaisen sekaiset olivat..



Eipä ylimmässä vielä mitään, söpöthän ne tuollai oli, mutta sitten kun ne mentiin avaamaan...


^^ Oli pikku tyttöseni hiuset pilalla.

Kaikesta huolimatta kuvasin molempia ja yritin saada Sugaryn hiuksia kuriin, ja tässä teille nyt muutama kuva vanhoilta ajoilta jolloin oli vain Sugary ja Amber.


Seuraava kuva oli "pikkumiitistä" missä olin vain minä Amberin ja Sugaryn kanssa, ja kaverini nukkensa Amelian kanssa. Näimme toistemme nuket ensimmäistä kertaa, joten kaipa sitä nyt pikkumiitiksi voi kutsua vaikka porukkaa olikin niin vähän...




Jouluna 2011 minulla oli Mars kalenteri, jolla sitten 24 päivän ajan kuvasin joulukalenteria blogiini. Aina vuorotellen Amber ja Sugary avasivat yhden luukun ja saivat sitten syödä suklaan..





Sitten kehiin tuli eräs henkilö, joka ei ollutkaan minun nukkeni :)

Melissa "Mellu"
Dal Melize



Eli, bestikseni nukke. Noh, tottakai Sugarysta ja Melissasta tuli parhaat kaverit, kun kerran samaa ikääkin olivat... (Seuraava kuva on otettu silloin, kun Sugarylla oli musta peruukki, anteeksi. Mutta halusin sen nyt laittaa tähän kohtaan missä puhutaan Mellusta :)    )


Noh, koska oli joulukuu, sain myös yhden joululahjan... Joka oli ensimmäinen;


^^ jonka koskaan olin nähnyt.

Wayne
Taeyang Wayne




Noh, sittän tuli operation;

Suoristakaamme Sugaryn hiukset


Noh, kyllähän ne suoristui, mutta yritin pitää niitä pompulalla selässä kiinni välillä, että ne muotoutuisivat  paremmin, eikä menisi näin;


Epäonnistuin. Hiuksia oli liian paljon, liian pitkät, liian painavat.
Joten päädyttiin tähän;


Sitten uuden obitsujen toivossa tähän;


Eli lopulta tähän;


Mutta sitten kun mollamanian tilausjonon kanssa aika meni pitkäksi, Amber sai peruukkinsa takaisin...


Mutta Sugary ei, koska kaljuna kuvaaminen oli paljon helpompaa, ja turha veittää, että Sugary olisi jotenkin "ruma" kaljuna, koska that's not true..


Sitten lopulta ne obitsut tulivat, ja otin sitten peruukin Amberiltakin uudestaan pois jotta pään saisi auki, ja obitsun paikoilleen.


Esittelyssä;

OBITSUN JA STOCKIN VERTAILU





^^ Naawww. Meinasin unohtaa, että Waynelläkin oli pieni hopea sydän tossa rinnalla.. Mutta jokatapauksessa, oon sitä mieltä että Waynen stock keho oli parhain stockki noista muista, pysy parhaiten kasassa ja oli tosi notkee.. Itseasiassa, obitsun osto oli yksi virhe kanssa...

Mutta, sitten kun obitsun, ja Amberin peruukin tilaus tapahtui, tuli taas yhdestä nukesta kalju...


Ja sillä välin yhdestä nukesta tuli ehkä maailman söpöin ikinä...



Ja Sugaryllehan meni Amberin vanha peruukki..



Wayne maistelemassa kaljun elämää;


Lopulta tilaus tuli...


Ja Amber oli suloinen, niinkuin aina..



Ja Wayne nautti naisten uikkareissa viimmeiset stock hetkensä..
Ps. Kun googlaat "PullipLove" ja meet kuvahakuun, löydät juuri tämän kuvan? xd



Sugaryn siirtymä mustaan peruukkiin;


Olihan Sugary ihan söpö, mutta peruukki oli jo huonolaatuinen sekä ehkä liian tumma Sugarylle, kun neiti oli kuitenkin tänne tullessaan täysin vaaleanpunaisen ja vaaleansinisen sekoitus.

Sitten itseasiassa besuni Viltsu teki näin;


Joka muutti taas asiota...;


Mutta (anteeksi ei ole siitä mollamanian paketista kuvaa) sitten saapui tälläiset;

Vamppyyri<3

Eikä kenenkään tarvinnut pitää huonokuntoista vuoden vanhaa stock peruukkia...
Silmien taakse laitoin vielä mustat pahvit niinkuin neuvottiin, ja Amber oli valmis :)



Ja sitten Sugary sai sen mikä sille parhaiten sopi...



Ja Amber oli kanssa täydellinen..





Sitten yhdessä vaiheessa Sugary tapasi kaverini Sarkun action-man nuken, Pedron.


Ja Sugary sai Pedrolta ikimuistoisen lahjan!



Sitten kuvailin yksi päivä Viltsun luona...





Ja sitten syntyi ensimmäinen banneri ikuisuuksiin.
Paikalla oli ollut muutama ennen tätä, mutta jokainen niistä todella huonolaatusia


Ja talvibannerin varmaan muistattekin :)


Sitten tapahtui jotain outoa...

Kaikki tuli paljon rauhaisammaksi...


Jopa Wayne... WAYNE muuttui ihan oudoksi.. kiltiksi romantikoksi ruusuineen kaikkineen...


Taloon oli saapunut uusi nukke.

Emily
Pullip Merl







Se oli saanut aikaan jotain ihanaa, ja niin rauhallista.

... Emme voi tietää onko hän ihan normaali tyttö...


Vai onko hänessä jotain hyvin erityistä...


Mutta sen tiedämme, että ainakin hän sopeutuu tähän erikoiseen nukkeperheeseen...




The End


Toivon että;

1. Tykkäsit
2. Luit kaiken tekstin ettei jäänyt epäselväksi että miksi se ja se kuva oli mukana ja miksi siinä ja siinä kuvassa oli huono laatu...
3. Kommentoit (huom, et joudu siihen "varmista ettet ole robotti" jutskaan)
4. Sait jotain uutta tietoa blogistani, ja nukkejeni tarinasta
5. Odotat innolla seuraavaa postausta xd
6. Ymmärrät kuinka hyvää laatu on nyt verrattuna ensimmäisiin postauksiini
7.... En tiiä :)


Mutta, kiitos ja nähdään sitte seuraavalla kerralla :)

13 kommenttia:

Eeti kirjoitti...

Oli tosi mukava lukea tätä, sillä kun näin itsekkin niin olen ollut lukijana melkein alusta saakka :)

Anonyymi kirjoitti...

Luin mielellläni :3

sofianukkeilee.blogspot.fi

tintti kirjoitti...

Ihana !! Tykkäsin toooosi paljon, oli kiva lukea ^w^ ♥

you-were-not-angel.blogspot.com

mallulolleroinen kirjoitti...

vähän kiva postaus ♥

Anonyymi kirjoitti...

Muistan nuo kaikki jutut / postaukset :'D <3 nimittäin silloin vähän ennen Sugaryn saapumista löysin tämän blogin ja sain kuulla pullipeista. Nyt olen sun ansiostasi päässyt aloittamaan nukkeiluharrastuksen ! Kiitos sinulle ihanasta blogista. Ensimmäinen nukkeni (joka on kylläkin little) saapuu kotiin ensiviikolla. Sen jälkeen saan pullipin. :-3 olet lempibloggaajani ja tykkään lukea postauksia aina uudelleen. ~ käykää katsomassa myös aloittava pullipblogini; ownlittlepullip.blogspot.fi uusi postaus huomenna ja ensiviikolla kuvia paketistani n w n

vilukun kirjoitti...

Oli ihana lukea. Kiitos tästä postauksesta.

Helmi kirjoitti...

Tää oli ihana postaus ;3 ja Amberille sopi ihanasti toi Waynen peruukki <33:D

alinas kirjoitti...

Mistä tilasit Taeyeang Waynen =) ?

Irde kirjoitti...

Mollamaniasta. ;D

Sori ku mul on ny tällänen postaustauko, mut teen teille EHKÄ huomenna uuden shootin tai jotain muuta vastaavaa ;D

Anonyymi kirjoitti...

En jaksa oottaa seuraavaa postausta! :)

Anonyymi kirjoitti...

PostA pian! <3

Anonyymi kirjoitti...

Joo, osaan kirjottaa xD siis postaa pian! <3 :"D

Unknown kirjoitti...

Tätä oli tosi miellyttävä lukea! Tekstit oli kaikki aseteltu hyvin :)